Aika moni asia syntyy sattumalta, kun aika on oikea. Niin tämäkin blogi.Tälläkin paikalla oli ennen muuta, joka muuttui ajassa tähän tarkoitukseen sopivaksi. Avoin kokonaisuus, jota en muuten pysty ainakaan itse kuvamaan. Toivottavasti siis enemmän kuin tämän vaikutuspiirissä olevat osat, koska tämän määrittelyn toteaminen on osa oppimista, siis tavoite, jonka osat on selvitettävä. Kun ne on selvitetty olen oppinut.Tavoite on siis tulevaisuudessa, avoin mutta jollakin tapaa rajattu.Tiedän itse sen tavasta, jolla se syntyy ja tavasta jolla se etenee sekä tavasta joka ennakoi sen loppumista.

Peraate on, että lähes aina tiedämme enemmän kuin pystymme kertomaan.Siksi on vaikea määrittää mitä ihminen todellisuudessa osaa.Voimme siis kertoa mitä pitää osata. Tämä osaamisen esittäminen ,taitavan toiminan näyttäminen, on osaamisen kokonaisuus, joka syntyy usein eri osien summasta. Siis se mitä näkyy on vain näkyvää todellisuutta ja lähes aina on olemassa jokin perusta, joka aiheutaa huomion kiinnittymisen juuri tuohon näkyvään.Kokemus tai merkitys.
'
Tämän plogin syntyy vaikutti myös ajatus, että tuo kokemus ja merkitys on esimerkiksi välineessä ja järjestelmässä, jota tämän plogin on tarkoitus tukea, järjestelmän historian perusteella rajattu ja vanha, jolla tätä samaa asiaa ei enää voida tehdä yhtä näkyväksi kuin tällä tavalla. Tämä kerttoo mielestäni todella hyvin sen, mitä merkitystä on tuloshakuisilla järjestelmillä. Siksi keskitymme enemmän jälkiin ja vaikuttavuuteen kuin tulokseen.